tiistai 16. huhtikuuta 2019

Toinen näyttöviikko

Tällä viikolla onneksi sain näyttöön tutut asiakkaat. Olipa mukavaa kun tiesi mitä tehdä ja mistä mikin löytyy. Näyttökin meni hyvin, enkä edes stressannut niin paljon kuin viime viikolla. Olin koko viikon Lahdessa ja tapasin aika paljon ihan uusia asiakkaita. Pääsin stiksaamaan yhden asiakkaan virtsan ihan itsekseni, asiakkaalla ei virtsaaminen onnistunut kippoon suuren ylipainon vuoksi ja sain samalla reissulla myös pitkästä aikaa katetroida miehen. Muuten viikko oli melko lailla perushoitoa ja tuttuja juttuja vaikka asiakkaat olisivat olleet uusiakin.

Koulussa oli aiheena työnsuunnittelu ja työryhmässä toimiminen. Oma tiimini teki treenit kotihoidon yhteistyötahoista. Tällä kertaa oli melko paljon mielenkiintoista asiaa josta on hyötyä ihan päivittäisessä työssä. Palvelusuunnitelma ja palveluohjaus Siiri tulevat jatkuvasti töissä esiin, mutta en ole aiemmin kovin paljoa asiaan tutustunut. Palvelusuunnitelma toki tuli jo syksyllä treeneissä, mutta nyt kun asiaan joutuu oikeasti tutustumaan työn kautta se tuntuu huomattavasti tärkeämmältä. Palvelusuunnitelman tekemiseen olen itsekin etäisesti päässyt osallistumaan MMSE tutkimuksessa sekä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnissa asiakaskäynnin yhteydessä. Palvelusuunnitelman tarkoituksenahan on että asiakkaalla säilyisi yksilöllinen ja kokonaisvaltainen elämä jota tuetaan esimerkiksi kotihoidon käynneillä. Koti voidaan muokata asiakkaan tarpeita vastaavaksi ja sinne voidaan asentaa helpottavia apuvälineitä. Psykososiaalista ja sosiaalista ympäristöä voidaan tukea myös esimerkiksi erilaisilla ystäväpalveluilla. Toimintakyky jakautuu fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaalisen toimintakykyyn ja kaikki näitä tulisi pystyä tukemaan, jotta henkilö kokee elämänsä mielekkääksi. Toimintakykyä voidaan mitata erilaisilla mittareilla, esim MMSE (Mini muistitesti), RAI (kokonaisvaltainen toimintakykykartoitus) jne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahden viimeisen viikon aiheet

Avanne oli oman tiimimme aiheena. Itse olen päässyt hoitamaan muutamia avannepotilaita ja itse tykkään avanteiden hoidosta. Se on sellaista ...