torstai 30. elokuuta 2018

Varhainen leikki-ikä

Seuraavaksi siirrytään 1-3-vuotiaan lapsen kehitykseen.

Fyysinen kehitys. Lapsen kasvu hidastuu, painoa tulee noin 3kg ja pituutta noin 10cm vuodessa. Neuvola seuraa lapsen kehitystä. Hampaita puhkeaa runsaasti ja 3-vuotiaana lapsella on jo kaikki 20 hammasta. Hampaiden hoito on tärkeää. Lapsi syö jo kiinteää ruokaa ja osaa syödä itse, syöminen on vielä sotkuista. Tässä iässä opitaan yleensä kuivaksi ja harjoitellaan potan käyttöä. Vahinkoja kuitenkin sattuu usein ja useimmilla lapsilla on vielä yövaippa.

Psyykkinen kehitys. Vuoden ikäisellä lapsella on vielä huono lähimuisti, eikä hän pysty olemaan vielä pitkiä aikoja erossa vanhemmistaan. Lapsi voi pelätä kovia ääniä ja hän pelkää esim vanhempien menettämistä. 2-vuotiaalla lähimuisti on jo parempi. 3-vuotiaana lapsi kestää paremmin eroa vanhemmista. Lapselle kehittyy oma tahto ja uhmaikä voi olla raju. Lapsen tunteet vaihtelevat laidasta laitaan nopeasti. Vanhempien pitää tukea lapsen tunnetilojen vaihteluita sanoittamalla niitä. Lapsi nukkuu yleensä yhdet päiväunet ja unentarve on noin 12-13h, unentarve vähenee kun lapsi kasvaa. Riittävä uni on tärkeää lapsen aivojen kehitykselle.

Älyllinen kehitys. Merkitykselliset sanat ilmaantuvat yleensä noin vuoden iässä. Kaksivuotias puhuu parin sanan lauseita ja kolmivuotias 3-5 sanan lauseita.

Liikunnallinen kehitys. Yksivuotias kävelee ja osaa jo juoda mukista, 1,5-vuotias syö itse lusikalla ja osaa käännellä sivuja paksusivuisesta kirjasta, hän osaa myös kävellä eteen ja taakse sekä juosta. Kaksivuotias osaa kulkea raput tasa-askelin, kiipeillä, hyppiä, juosta ja heittää palloa. Kehitys on todella nopeaa. Kolmivuotias liikkuu jo sujuvasti, kävelee varpaillaan ja osaa pyöräillä kolmipyöräisellä. Hän osaa heittää ja potkia palloa ja ottaa kopin. Piirtää kämmenotteella ympyrän ja hahmottaa ihmiskehon pääjalkaisena. Tekee mielellään palapelejä.

Leikki. Leikki on tärkeää psyykkiselle kehitykselle. Lapset ovat luovia ja mielikuvitus on rajaton, palloleikit, palikat ja nuppipalapelit. Leikki on alkuun vielä jäsentymätöntä, mutta lähempänä kolmea ikävuotta se monipuolistuu ja mukaan tulee roolileikit. Lapsi oppii sosiaalisia taitoja.

Kasvuympäristö vaikuttaa kehitykseen ja temperamenttiin. Kasvuympäristöksi luetaan esim koti, hoitopaikka ja kulttuuri. Geneettinen temperamentti vaikuttaa tarvittavien ärsykkeiden määrään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahden viimeisen viikon aiheet

Avanne oli oman tiimimme aiheena. Itse olen päässyt hoitamaan muutamia avannepotilaita ja itse tykkään avanteiden hoidosta. Se on sellaista ...