torstai 13. syyskuuta 2018

Työskentely sosiaali ja terveysalalla

Lastensuojelu oli kolmosviikon yksi mielenkiintoisimpia aiheita. Lastensuojelu kiinnostaa minua jo siksikin että se on yksi niistä aloista joilla ehkä haluaisin työskennellä. Tietoa tuli valtavan paljon, osa oli tuttua ja joihinkin asioihin olin jo törmännyt (ikävä kyllä) harrastustoiminnan kautta. Paljon tuli myös aivan uutta tietoa, en ollut aiemmin kuullut ennakollisesta lastensuojeluilmoituksesta, joka voidaan tehdä painavin syin jo ennen lapsen syntymää, enkä jälkihuollosta jota toteutetaan nuoren erilaisina tukitoimina kunnes hän täyttää 21-vuotta.
Lastensuojelu





Turvallisuus, työturvallisuus ja esteettömyys oli toinen kolmosviikon suosikeistani. Nykyään työturvallisuus ja jaksaminen sosiaali- ja terveysalalla on jatkuvasti otsikoissa ja siksi koenkin että siinä olisi valtavasti kehitettävää. Oli esimerkiksi järkyttävää kuulla, että missään ryhmän haastattelemissa paikoissa ei ollut työntekijöille tarjottu minkäänlaista itsepuolustuskoulutusta vaikka lähihoitajat joutuvat työssään kohtaamaan todella paljon syystä tai toisesta aggressiivisesti käyttäytyviä asiakkaita. Työturvallisuus ja turvallisuus ylipäänsä tulisi olla ykkösprioriteetti niin asiakkaan, kuin työntekijän kannalta. Ei riitä että jossain on lomake johon on täytetty ja kirjattu riskit vaan ne pitäisi oikeasti sisäistää ja tuoda sinne arkipäivän työelämään. Esteettömyys käsitteenä oli itselleni todella käytännönläheinen, enkä ollut tullut edes ajatelleeksi että se voisi tarkoittaa jotain muutakin kuin riittävän leveitä oviaukkoja ja kynnysten poistamista. Minulle oli aivan uutta tietoa, että esteettömyys voi tarkoittaa myös psyykkistä esteettömyyttä.



Omavalvonta ja kestävä kehitys ovat mielestäni todella tärkeitä asioita sisäistää. Omavalvonta liittyy hyvin vahvasti myös turvallisuuteen. En ollut aiemmin törmännyt kyseiseen lomakkeeseen ja oli yllätys kuinka tarkkaan siihen kirjataan kaikki mahdollinen. Toivottavasti pääsen harjoittelupaikoissani tutustumaan kunkin paikan omaan omavalvontalomakkeeseen. Kestävästä kehityksestä tulisi meidän jokaisen huolehtia ja siihen löytyy selkeitä ohjeistuksia. Kestävä kehitys ei ole pelkästään jätehuoltoa, vaan myös tasa-arvon ja vaikkapa yhteisöllisyyden tukemista.

Ergonomia ja apuvälineet Ergonomia on jokaisen sosiaali- ja terveysalalla työskentelevän henkilön oman terveyden ja hyvinvoinnin tukipilari. Siihen tulisi kiinnittää huomiota ja noudattaa annettuja ohjeita. Työtavoissa tulisi omaksua ergonomiset liikeradat, nostot ja työasennot ja mahdollisuuksien mukaan tulisi käyttää apuvälineitä. Hyvä ergonomia parantaa työturvallisuutta ja potilasturvallisuutta sekä lisää työnteon tehokkuutta. Omaa työskentelyään kannattaa pysähtyä pohtimaan ergonomiselta kannalta jo opiskeluvaiheessa ja omaksua hyvät ja ergonomiset työasennot. Apuvälineistä olisin kaivannut enemmän tietoa. Saimme hyvin pintapuolisen raapaisun ja lähinnä luettelon saatavilla olevista apuvälineistä. Saatavilla on kuitenkin valtava määrä erilaisia niin asiakasta kuin hoitajaakin hyödyttäviä apuvälineitä jotka lisäävät sekä ergonomiaa että työ- ja potilasturvallisuutta sekä parantavat elämänlaatua asiakkaalla.

Ammattietiikka sisältää ammatillisen kasvun, -periaatteet sekä -identiteetin. Hoitaja kohtaa työssään päivittäin tilanteita jotka ovat haastavia ja vaativat ammatillisten periaatteiden sisäistämisen. Lähihoitajan tulee työssään ennen kaikkea vaalia eettisiä periaatteita, joita ovat ihmisarvon kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Lähihoitajan tulee myös kehittää omaa ammatillista kasvua oman itsensä osaamisesti kokonaisvaltaiseksi tilanteiden hallinnaksi. Oma ammatti-identiteetti kasvaa opiskelun ja työkokemuksen mukana ja siihen vaikuttavat jo monet aiemmin opitut asiat, sekä luonteenpiirteet.

Sosiaalihuollon asiakkaan asema ja oikeudet sivusi pitkästi monia jo aiemmin käsiteltyjä aihealueita. Yhtäläisyyksiä oli niin ammattietiikkaan, kuin omavalvontaankin. Esitys sinänsä oli ihan mielenkiintoinen, mutta asiaa oli tungettu hieman liikaa ja mielestäni esimerkiksi muutamat tutkimukset eivät liittyneet asiaan millään tavalla. Lisäksi aiempien esitysten venähtämisen takia tälle ryhmälle jäi liian vähän aikaa oman esityksensä esittämiseen. Tärkeää asiaa tuli paljon ja lähes kaikki oli uutta. Esityksessä tuli valtava määrä erilaisia palveluita joita eri ikäisille henkilöille on tarjolla. Lisäksi kerrottiin kuinka viranomaiset valvovat terveydenhuollon toimintaa ja mitkä tahot ovat vastuussa eri valvonnasta.

Hygienia ja aseptiikka olivat meidän oman tiimimme aiheena tällä viikolla. Aihe oli valtavan mielenkiintoinen ja todella tärkeä omaksu ja sisäistää. Aseptiikka terminä kuulosti vieraalta, mutta sen sisältö tiivistettynä oli toisaalta hyvinkin selkeä ja yksinkertainen. Älä vie mikrobeja likaisesta paikasta puhtaaseen. Tutustuimme oikeaoppiseen käsinepesuun, käsidesin käyttöön sekä hanskojen pukemiseen ja riisumiseen. Nämä kaikki on hyvä opetella ja tehdä niistä jo nyt automaattisia rutiineja, jotta sitten työelämässä se tulee automaattisesti. Lisäksi tutustuimme aseptiseen työjärjestykseen jonka ideana on että työ tehdään siinä järjestyksessä, että ensin hoidetaan puhtain työ ja viimeisenä likaisin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahden viimeisen viikon aiheet

Avanne oli oman tiimimme aiheena. Itse olen päässyt hoitamaan muutamia avannepotilaita ja itse tykkään avanteiden hoidosta. Se on sellaista ...