Edessä on pitkä työviikko, ainoa vapaa on keskiviikkona. Maanantaina sain vihdoin hoidettua muutamia juoksevia asioita ja selviteltyä näyttöpäiviä ja uutta tiimijärjestelmää. Minut siirretään nyt Orimattilan tiimiin ja asiakkaat pääosin täällä kotinurkilla. Ai että mä tykkään! Työpäivä lyhenee yli tunnilla kun ei tarvitse ajella Lahteen, lisäksi ei tarvitse tapella parkkipaikoista ja pelätä parkkisakkoja. (sain tiistaina parkkisakot kun unohdin laittaa kerrostalon pihassa parkkikiekon :( , kyllä harmitti!)
Maanantaina iltavuoro ja yhtä asiakasta lukuun ottamatta vanhoja tuttuja. Muutama mun todellinen lempiasiakaskin mahtui joukkoon <3. Kerroin yhdelle rouvalle siirtyväni Orimattilan tiimiin ja voi, hän oli niin pahoillaan kun menettää minut. Oikein sydäntä lämmitti kun rouva vannotti että en unohda häntä ja tulen käymään vielä! Olen kuulemma yksi hänen lempihoitajistaan, vaikka "kaikki Aurion tytöt ja pojat ovat niin mukavia". Tulee kyllä ikävä häntä ja muitakin ihania asiakkaita! Hassua miten äkkiä sitä kiintyy joihinkin ihmiseen. Maanantaina en sen kummempaa tapahtunut, perus iltavuoro. Mietinkin itsekseni, kuinka on mahdollista, että vain pari viikkoa sitten olin ihan paniikissa, kun mietin sitä miten pärjään yksinäni. No pärjäänhän minä. Olen luonut jo useammankin hyvän hoitosuhteen ja koen olevani tarpeellinen. Toki paljon on opittavaa ja moni asia on vielä uutta ja jännittävää, mutta perus rutiinit on jo, noh perus rutiineja :) Tykkään kun pystyn jo juttelemaan ja nauramaan asiakkaan kanssa kun sidon comprilaneja, laitan tukisukkia, hoidan pieniä haavoja, mittaan vs tai rr. Kaikki keskittyminen ei mene enää siihen tiettyyn toimintaan vaan huomaan jo tekeväni asioita automaattisesti, jolloin huomion voi siirtää asiakkaan vointiin tai mielialaan. Oli myös hauska huomata oman huomiokyvyn kasvaneen niin, että asiakas jonka luona olen käynyt melko säännöllisesti, oli saanut uudet tukisukat ja nesteenpoistolääkkeet, ja minä huomasin muutoksen asiakkaan jalkojen turvotuksessa :) Olin ihan ylpeä itsestäni kun asiasta mainitsin ja asiakas sanoi aamuhoitajankin huomanneen saman! Eli minä kehityn ja opin tunnistamaan muutoksia asiakkaissa! Jee!
Tiistaina heti aamuvuoroon. Tänään muutama vanha ja muutama uusi asiakas. Aamusta heti parityönä suoritettu vuodepesu, kuivitus ja pukeminen. Muuten aamupäivä meni melko lailla aamulääkkeitä ja aamupalaa antaessa. Minulla piti olla tänään ensimmäinen kauppatilauksen teko, mutta kyseinen asiakas siirtyikin toiselle kun minun asiointikäynnilleni laitettiin (onneksi!) tunti lisää aikaa. Käytin siis asiakkaan PHKS:ssa haavahoitajalla. Pääsin näkemään kuinka laapistus tehdään. Olipa aika mielenkiintoista. Yritin etsiä asiasta videota ja lisätietoa. Videoita en löytänyt mutta jotain sentään laapiksesta löytyi. Tässä Wikipedia, ja tässä myös mielenkiintoista tietoa haavanhoidosta yleensä. Jostain syystä haavanhoito on ruvennut kiinnostamaan kovasti! Huomenna tämän viikon ainoa vapaapäivä, sitten onkin pitkä aamuvuorojen putki, kun torstainen iltavuoro muuttui aamuvuoroksi. Vaihdoin sen kyllä ihan mielelläni, iltavuorot on kivoja rauhallisen ilmapiirin takia, mutta se seuraavan aamun herääminen on kyllä yhtä tuskaa aina.
Loppuviikko meni aika lailla perushoidon merkeissä, flunssa meinasi tehdä tuloaan ja olin todella väsynyt, siksi kirjoittaminenkin on jäänyt.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kahden viimeisen viikon aiheet
Avanne oli oman tiimimme aiheena. Itse olen päässyt hoitamaan muutamia avannepotilaita ja itse tykkään avanteiden hoidosta. Se on sellaista ...
-
Viimeinen harjoitteluviikko ennen oppisopimuksen alkua. Ohjaajani on koko viikon pahalla tuulella ja stressaantunut. Työviikko alkoi iltav...
-
Ihanaa kun vihdoin päästiin harjoittelemaan toimenpiteitä ja tutustumaan välineisiin sekä labraluokkaan! Nuket on tosi pelottavia 😨😁 Meid...
-
Viikolla neljä siirryimme tutustumaan yleisimpiin lastentauteihin. Omalle ryhmällemme osui päätäi, kihomadot ja syyhy jotka aiheuttivat k...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti