keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Saattohoito

Tällä hetkellä Auriolla on muutamia palliatiivisen hoitopäätöksen saaneita asiakkaita, mutta minun asiakkaissani ei varsinaisia saattohoitopotilaita juuri nyt ole. Olen päässyt olemaan aktiivisesti yhden, nyt jo kuolleen asiakkaan, saattohoidossa mukana. Prosessi oli erittäin mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja yllättävänkin positiivinen kokemus. Olen itse aina pelännyt kuolemaa ja minulla ei oikeastaan siitä ole minkäänlaisia henkilökohtaisia kokemuksia ollut aiemmin. En ole koskaan nähnyt kuollutta tai kuolevaa ihmistä. No nytkään en päässyt kuollutta henkilöä näkemään, mutta kuolema prosessina tuli koettua. Kokemus ei ollut lainkaan niin pelottava kuin luulin, vaikka paljon ajatuksia herättikin.
Kotisaattohoito eroaa melkoisen paljon sairaalassa tapahtuvasta, kliinisestä, ulkoistetusta kuolemasta. Se vaatii paljon niin omaisilta kuin kotihoidon työntekijöiltäkin. Työntekijältä se vaatii todella herkkää pelisilmää, myötäelämistä ja luontevaa läsnäoloa. Oli kaunista nähdä kuinka vaimo hoivasi kuolevaa puolisoaan rakkaudella ja hellyydellä aina loppuun asti. Edes puolison ajoittain aggressiivinen käytös ei saanut vaimon hellyyttä vähenemään. Pääsin itse ohjaamaan niin lääkkeiden annossa kun kuoleman merkkien kertomisessa. Toki tein ihan perushoitoakin asiakkaalle, katerointia, syöttämistä, juottamista, pesuja ja kuivitusta. Kaikkea mitä nyt kuuluu arvokkaaseen kuolevan potilaan hoitoon ja kohtaamiseen.i
Koulussa asiaa käsiteltiin jälleen pitkälti samoin kuin edellisellä saattohoitovikolla. Toki mukana oli nyt kotihoidon näkökulma. Itse en koe saaneeni kovinkaan paljoa uutta tietoa, lähinnä syventävää. Ainoat täysin uudet asiat joihin en ole törmännyt olivat lyhenteet:

AND (Allow Natural Death), joka tarkoittaa sitä, että elämää ei yritetä keinotekoisesti pitkittää, vaan sallitaan luonnollinen kuolema. Hoidettavat sairaudet hoidetaan normaalein hoitokäytäntein.

DNR(lyhenne sanoista Do Not Resuscitate = älkää elvyttäkö; elvyttämättä jättämis- päätös) Tämä on tuttu asiakkaiden tiedoista


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kahden viimeisen viikon aiheet

Avanne oli oman tiimimme aiheena. Itse olen päässyt hoitamaan muutamia avannepotilaita ja itse tykkään avanteiden hoidosta. Se on sellaista ...